Kauppakamarin verkkoveropäivä 2022
Ajankohta: | Tiistai 13.12.2022, klo 9:00 - 16:00 |
Paikka: | webinaari |
Osoite: | oma työpiste |
Taloushallinnon ammattilaisille suunnattu verotuksen ajankohtaistapahtuma
Kauppakamarin Veropäivä laadukkaana verkkokoulutuksena.
Verkkokoulutus ti 13.12.2022 klo 9.00 - 16.00
Koulutus toteutetaan etäyhteyden välityksellä.
Kauppakamarin veropäivä -kiertue on vuosittainen taloushallinnon ammattilaisten ajankohtaistapahtuma, joka tarjoaa keskeiset lakimuutokset ja -uudistukset sekä muut tilinpäätös- ja veroasiat tiiviinä, käytännönläheisenä pakettina.
Verotuksen muutosvauhti kiihtyy hallituskauden loppua kohden. Pandemian hellittämisen myötä työntekijöiden liikkuvuus lisääntyy, mutta vuoden 2023 alusta lähtien kansainvälisissä tilanteissa on otettava huomioon luonnollisten henkilöiden maastapoistumisvero sekä ulkomaisten työntekijöiden kiristyvä verovelvollisuus Suomessa jopa ensimmäisestä työskentelypäivästä lähtien. Muuttuvassa maailmassa yritysten tutkimus- ja kehittämistoiminta nousee yhä merkittävämpään asemaan, ja hallitus onkin päättänyt säätää pysyvän verokannustimen tukemaan tätä työtä ensi vuodesta alkaen. Valmisteilla on myös verotustietojen julkisuuden laajentaminen, osakkaan ja yrityksen välisiin liiketoimiin liittyvän peitellyn osingonjaon verotuksen kiristäminen sekä muutoksia kiinteistöverotukseen. Suuria konserneja koskevia muutoksia on lähivuosina tiedossa korkojen vähentämisoikeuteen, velvollisuuteen raportoida verotustietoja julkisesti sekä globaalin minimiveron käyttöönottoon. Myös arvonlisäverotukseen tulee useita pieniä muutoksia, ja oikeuskäytäntökin kehittyy jatkuvasti.
Ohjelma:
9.00 Tilaisuuden avaus
9.05 Talouskatsaus
pääekonomisti Jukka Appelqvist, Keskuskauppakamari
9.30 Ajankohtaista verolainsäädännöstä
johtava veroasiantuntija Emmiliina Kujanpää, Keskuskauppakamari
10.15–10.30 Tauko
10.30 Ajankohtaista verolainsäädännöstä jatkuu
johtava veroasiantuntija Emmiliina Kujanpää, Keskuskauppakamari
11.00 Verotarkastus, peitelty osinko ja veronkierto
Senior Tax Advisor, toimitusjohtaja Risto Walden, Bilanssi Oy
12.00–13.00 Lounastauko
13.00–14.30 Ajankohtaista kirjanpidosta ja tilinpäätöksestä
KHT-tilintarkastaja Henry Kampman, Revisium Oy
14.30–14.45 Tauko
14.45–15.30 Verotuksen uutta oikeuskäytäntöä
johtava veroasiantuntija Emmiliina Kujanpää, Keskuskauppakamari
Osallistujilla on mahdollisuus esittää kysymyksiä luennoitsijoille chat-viestein. Verkkokoulutus tallennetaan ja osallistujat saavat tallenteen tilaisuuden jälkeen. Esitysaineistot jaetaan sähköisesti.
Lähetämme ilmoittautuneille webinaarin katselulinkin päivää ennen tilaisuutta.
Osallistumismaksu: Jäsenhinta 390 € + alv 24 %, normaalihinta 490 € + alv 24 %. Striimipaketti 5 osallistujaa 1 560 € + alv 24 %.
Peruutusehdot: Kuluton peruutus on mahdollinen viimeistään seitsemän vuorokautta ennen tilaisuutta. Mikäli peruutus tapahtuu myöhemmin kuin seitsemän vuorokautta ennen tilaisuutta, veloitetaan koko koulutuksen hinta.
Lisätietoja: Verkkokoulutuksen järjestelyihin liittyvissä kysymyksissä voit olla yhteydessä tapahtumatuottaja Anne Pakkaseen, anne.pakkanen@chamber.fi, puh. 045 898 6972.
Pidätämme oikeuden muutoksiin.
Täytä alla oleva lomake ja paina lähetä-nappia: