16.09.2021 Onnistu uutena esimiehenä

Onnistu uutena esimiehenä- koulutus antaa laajan kokonaisnäkemyksen esimiestyössä käytännössä hyödynnettävistä keinoista.

Kenelle?
Koulutus on suunniteltu ensisijaisesti uusille esimiehille. Voit olla hetki sitten tehtävissäsi aloittanut – tai vasta tulevaisuudessa esimieheksi siirtyvä. Koulutukseen ovat toki tervetulleita esimiehenä pitempäänkin toimineet: esimerkiksi silloin, kun oma työ koostuu esimiesroolin lisäksi vahvasti myös muista tehtävistä, voi olla tärkeää saada päivittää ja kerrata perustietoja.
Koulutus sopii toisaalta myös kaikille muillekin työyhteisön kehittäjille ja esimiesten tukijoille, kuten esimerkiksi HR-asiantuntijoille.

Tavoite ja hyöty
Koulutuksen jälkeen osallistujilla on aiempaa selkeämpi kuva esimiehen vastuista, mutta toisaalta myös oikeuksista. Uudet esimiehet löytävät velvollisuuksiensa rajat ja saavat työkaluja niin erilaisiin haastaviin tilanteisiin puuttumisissa kuin myös muuten työnantajan edustajana ja ”työnantajan käytössä” olemisessa.

Koulutus koostuu lukuisista käytännönläheisistä esimerkeistä. Niissä huomioidaan sekä yleiset
oikeudelliset näkökohdat että kunkin työyhteisön oman toimintakulttuurin vaikutus.

Kurssilla käsitellään eri teemojen kautta muun muassa sitä, miten toimia johdonmukaisesti, pitkäjänteisesti ja tasapuolisesti. Kuinka toimia samanlaisissa tilanteissa samalla tavalla ja erilaisissa tilanteissa eri tavoin? Miten esimies saa ja voi joustaa?

Ennakkotehtävä
Voit lähettää kouluttajalle kysymyksiä etukäteen, tarkemmat ohjeet saat osallistumisinfossa sähköpostiisi.
Etukäteiskysymyksiä ja vastauksia niihin käsitellään päivän aikana sopivissa asiayhteyksissä, ja ne muokkaavat kurssia juuri kulloistenkin osallistujien tarpeisiin parhaiten vastaavaksi – ole siis rohkeasti yhteydessä kouluttajaan! Osallistujien antamaa palautetta aiemmilta kursseilta:
– ”Kouluttajalla innostava ote. Tiukkaa faktaa kiinnostavin esimerkein ja elävä tapa konkretisoida asiaa. Kiitos!”
– ”Paljon tuli tietoa ja hyviä kokemuksia.”
– ”Hyvä kouluttaja. Voisin osallistua uudestaan hänen kursseilleen.”
– ”Oikein hyvä. Mukavaa keskustelua!”
– ”Kouluttajalla selkeä ulosanti, asiantunteva, miellyttävä kuunnella.”
– ”Hyvä luennoitsija, monipuolinen tietämys.”
– ”Sain työkaluja tulevaan työhön.”
– ”Esitys oli tasapainoinen ja hyvin aikataulutettu.”
– ”Tapausten käsittely oli paras anti. Käytännön neuvot hyviä.”
– ”Hyvä kokonaisuus, käytännönläheinen, hyviä esimerkkejä. Hyvää keskustelua.”


OHJELMA

Esimiesrooli haltuun
– Mitä tarkoittaa ”työnantajan edustajana toimiminen”?
– Työkaverista esimieheksi?
– Uudistaja talon ulkopuolelta?
Konfliktit ja loukkaukset
– Mikä on kiusaamista ja mikä ei?
– Esimiehen vastuut eli mihin on reagoitava?
– Pahan mielen sairauslomat – esimiehen keinot?
Epäkohtiin puuttuminen
– Varhaisen välittämiseen malli
– Alisuoriutumiseen puuttuminen
– Tuen pyytäminen ja vaatiminen
Viestintä
– Miten esimies vakuuttaa kuulijat ja lukijat?
– Mitä kannattaa luvata ja mitä ei?
– Sosiaalisessa mediassa käyttäytyminen
Ajankäyttö
– Omat tavoitteet ja niiden seuraaminen
– Kaikkea ei voi saada – vai voiko?
– Mitä työnantaja saa vaatia esimieheltä?
Työoikeuden ajankohtaiset tärpit
– Uusimpia oikeustapauksia
– Muistilista arkeen
– Tulevia muutoksia?

Aikataulu, jos voidaan järjestää lähikoulutuksena, muuten ovat tauon paikkoja:
8.45 Ilmoittautuminen, aineiston jako ja aamukahvi
9.00 Aloitus
12.15 – 13.00 Lounastauko
14.00 – 14.15 Kahvitauko
16.00 Koulutus päättyy

Hinta: Jäsenetuhinta: 375,00 € + alv 24 % muille 485,00 € + alv 24 %
Hintaan sisältyy koulutuksen ohella koulutusmateriaali ja tarjoilu.

Peruutusehdot: Peruutukset korvauksetta viimeistään viikkoa ennen koulutuksen alkamista. Muussa tapauksessa kauppakamari perii 50 % kurssimaksusta.

Ilmoittautuminen 09.09.2021 mennessä.