Ajankohta: 03.03.2020 12:45 - 31.03.2020 18:15
Paikka: Satakunnan kauppakamarin tapahtuma-aula
Osoite: Valtakatu 6 (7. krs), Pori
HHJ -kurssi soveltuu hallitustyöskentelyn aktivoimiseen ja kehittämiseen. Se sopii sekä hallitustyötä jo tekeville henkilöille tai sitä harkitseville ja auttaa myös yrittäjiä ja yritysjohtajia hyödyntämään hallitustyöskentelyä entistä paremmin. HHJ-kurssilla käsitellään hallituksen kokoonpano, rooli, vastuut, riskienhallinta ja työskentelytavat (raportointi, strategiatyö, palkitsemisjärjestelmät).
Hyvällä hallitustyöllä edistetään yritystoimintaa ja tuetaan pk-yritysten kasvua sekä luodaan uusia työpaikkoja ja säilytetään jo olemassa olevia. Yrityksen kasvu, kansainvälistyminen, uudistuminen, tuotteiden kaupallistaminen ja markkina-alueiden laajentaminen tarvitsevat tuekseen eri alojen kokeneita asiantuntijoita ja liiketoimintaosaajia. Erilaisissa yrityksen kehitysvaiheissa kuten esimerkiksi sukupolvenvaihdoksissa, omistajamuutoksissa, kansainvälistymisessä ja markkinahäiriöissä tarvitaan osaavaa ja yhteistyökykyistä hallitusta.
Laajuus:
Kurssi koostuu neljästä puolen päivän jaksosta (à 4h), joiden lisäksi on ryhmätyö (4-6h) ja lukupaketti.
1. jakso: Hyvä hallintotapa
tiistai 3.3.2020 klo 12.45 – 17.30
2. jakso: Hallituksen ja hallitustyön organisointi
tiistai 10.3.2020 klo 12.45 – 17.15
3. jakso: Strategiatyö
tiistai 17.3.2020 klo 12.45 – 17.15
Ryhmätyö
tiistai 24.3.2020 klo 12.45 – 17.15 (Huom! Ryhmä voi itse sopia ajan)
4. jakso: Yrityksen talouden seuranta ja ohjaus
tiistai 31.3.2020 klo 12.45 – 18.15
Paikka:
Satakunnan kauppakamarin tapahtuma-aula, Valtakatu 6 (7. krs), Pori
Sisältö:
Kurssilla käsitellään hallituksen kokoonpano, rooli, vastuut, riskienhallinta ja työmuodot (raportointi, strategiatyö, palkitsemisjärjestelmät jne.) erityisesti pk-yrityksen näkökulmasta ja vahvasti käytäntöön soveltaen yritysesimerkkien kautta.
Kirjallisuutta:
Hyvä hallitustyö: Juhani Erma, Tommi Rasila, Olli V. Virtanen (sis. hintaan)
Listaamattomien yhtiöiden hallinnoinnin kehittäminen, Corporate Governance: Keskuskauppakamari (on liitteenä Hyvä hallitustyö -kirjassa)
Luentomateriaalit
Kurssin hinta:
HHJ-kurssin hinta on jäsenille 1750 € + alv 24 %, muille 2500 € + alv 24 %.
Ilmoittautuminen:
HHJ-kurssille ilmoittaudutaan valtakunnallisen HHJ-rekisterin kautta osoitteessa www.hhj.fi. Rekisteröidy ensin palveluun. Kun rekisteröityminen on kunnossa, kirjaudu palveluun ja ilmoittaudu haluamaasi koulutukseen. Kun ilmoittautuminen on onnistunut, saat sähköpostiisi tiedon hyväksymisestä kurssille.
HHJ-kurssin jälkeen on mahdollisuus suorittaa HHJ-tutkinto ja HHJ-puheenjohtajakurssi sekä osallistua vuosittaiseen valtakunnalliseen HHJ-alumniseminaariin
Lisätietoja:
Päivi Junnila, koulutuspäällikkö, Rauman kauppakamari
paivi.junnila@rauma.chamber.fi, puh. 044 765 4533
Sanna Leppänen, palvelukoordinaattori, Satakunnan kauppakamari
sanna.leppanen@satakunnankauppakamari.fi, puh. 044 558 5650