Kauppakamarin EU-katsaus: Uudet kriisit ovat koetinkivi komissiolle

Vauhdilla leviävä koronavirus ja Turkin pakolaispaine haastavat nyt toden teolla Euroopan unionin jäsenmaiden yhtenäisyyttä ja vaikeuttavat uuden komission työtä. EU:n tulee edetä määrätietoisesti toimissa, jotka edistävät ilmastoneutraalia taloutta sekä vahvistavat vihreän kasvun ja digitalisaation kautta EU-maiden kilpailukykyä.

”Yllättävät uhat kuten pakolais- ja finanssikriisit ovat vesittäneet aikaisempienkin komissioiden kunnianhimoisia tavoitteita. EU ei saa nyt hajaantua, pysähtyä tai kääntyä sisäänpäin”, sanoo Keskuskauppakamarin kansainvälisistä asioista vastaava johtaja Timo Vuori.

EU-jäsenmaiden on pysyttävä yksituumaisina ja tehtävä tiivistä yhteistyötä niin koronaviruksen taltuttamiseksi kuin Kreikan ja Turkin pakolaisasian hoitamiseksi, korostaa Vuori. ”Muussa tapauksessa sillä on merkittävät negatiiviset seuraamukset sekä poliittisesti että taloudellisesti ja vaikuttaa koko Eurooppaan. Uuden komission epäonnistuminen vihreässä taloudessa ja digitalisaatiossa olisi kova isku EU:lle globaalissa kilpailussa. Menettäisimme silloin keskeiset kilpailuvalttimme”, pelkää Timo Vuori

Uusi komissio on jo aloittanut kunnianhimoisen ohjelmansa toteuttamisen julkistamalla vihreää taloutta ja digitalisaatiota koskevat linjauksensa sekä Afrikka-strategiansa. Eurooppaan levinneestä koronaviruksesta ja pakolaiskriiseistä huolimatta komissio on pystyttävä kriisien hoitamisen ohella viemään eteenpäin tavoitteitaan, jotka luovat pohjaa Euroopan menestyksellä pitkällä aika välillä.

”EU ei saa myöskään haaskata globaalia kilpailukykyään syyllistymällä vääriin poliittisiin ratkaisuihin. Vihreän talouden keskiössä on oltava nimenomaan kestävä kasvu, ei eurooppalaisen talouden alasajo, vaan uudistuminen. Digitalisaatiossa ei pidä myöskään säännellä hengiltä orastavia uusia digitaalisia palveluita ja ekosysteemeitä. Digitaaliset sisämarkkinat vaativat toimiakseen fiksusti säännellyt yhteiset markkinat ilman kansallisia erikoisuuksia”, Vuori sanoo.

Vuori muistuttaa, että jo 2000-luvun alussa EU uhosi muuttuvansa Lissabonin strategialla maailman kilpailukykyisimmäksi taloudeksi, kunnes finanssikriisi 2008 romutti suunnitelmat.

”Nytkin ulkoiset uhat koettelevat EU-maita ja komissiota, mutta nyt niiltä kaivataan entistä enemmän yhteistä päättäväisyyttä, jos EU halutaan aidosti nostaa USA:n ja Kiinan rinnalle globaalin politiikan ja talouden tosiasialliseksi vaikuttajaksi”, Vuori päättää.

Keskuskauppakamarin tuoreessa EU-katsauksessa tarkastellaan tiiviissä muodossa uuden komission ohjelmaa, tällä kertaa erityisesti vihreää taloutta ja digitalisaatiota. Katsauksen on koonnut Keskuskauppakamarin kansainvälisistä asioista vastaava johtaja ja Kansainvälisen kauppakamarin (ICC) maajohtaja Timo Vuori ja se julkaistaan noin neljä kertaa vuodessa.
​​​​​​​