Nokia ja Rauma solmivat yhteistyösopimuksen

Vihreä siirtymä sekä vastuullisuus- ja ilmastotavoitteet luovat valtavan potentiaalin kestävän teollisuuden kasvulle ja investoinneille Suomessa. Kuntien roolina on jatkossa entistä enemmän yritystoiminnan kasvun mahdollistaminen sekä huolto- ja toimintavarmuusnäkökulmien huomioiminen. Rauman kaupungin, Nokian kaupungin, Rauman Satama Oy:n, Rauman kauppakamarin, Tampereen kauppakamarin ja Verte Oy:n edustajat ovat neuvotelleet elinvoiman ja elinkeinoelämän toimintaedellytysten yhteisestä kehittämisestä.

Nokian ja Rauman kaupunkien tavoitteena on luoda toiminnallaan edellytykset kannattavalle ja kasvavalle yritystoiminnalle tukemalla olemassa olevien ja uusien aloittavien yritysten kehittymistä ja sijoittumista alueille esimerkiksi infrastruktuuriin, kaavoitukseen ja maankäyttöön sekä osaamisen kehittämiseen liittyvissä asioissa.

Yhteistyön syventäminen Raumalta Nokian kaupungin suuntaan nousi esiin muun muassa Rauman kaupungin, Eurajoen kunnan, Rauman kauppakamarin ja Rauman Satama Oy:n huhtikuussa 2023 julkaistavassa EcoRE-selvitystyössä. Selvityksessä tutkittiin kestävän teollisuuden kasvu- ja investointipotentiaalia eteläisessä Satakunnassa.

Rauman ja Nokian kaupungit käsittelevät yhteistyösopimusta kaupunginhallituksissaan maanantaina 17.4. Keväällä 2023 allekirjoitettava sopimus on voimassa vuoden 2028 loppuun asti.

Yhteistyösopimus avaa portit

”Nokialla ja Raumalla on toisiaan täydentävää osaamista ja infraa. Nokia on Raumalle portti Pirkanmaalle ja laajemminkin keskiseen Suomeen, toisaalta Rauma on Nokialle portti länteen. Myös huoltovarmuusnäkökulmasta meidän on entisestään tiivistettävä poikittaisia yhteyksiä, joten yhteistyö koskettaa yhteiskuntaa laajemminkin. Konkreettinen yhdessä tekeminen näyttää yhteistyön arvon”, mainitsee Rauman kaupunginjohtaja Esko Poikela.

”Kimmokkeena sopimukselle on ollut yhteinen näkemys siitä, että voimme kehittyvien yritysten toimintaympäristöinä ja investointialustoina löytää yhteistyön kautta synergiaetuja, joista erityisesti elinkeinoelämä hyötyy. Vahvistamme yhteistyön tiivistymisellä koko Pirkanmaan yhteyttä länteen – näin otamme mieluisan tienraivaajan roolin,” toteaa Nokian kaupunginjohtaja Eero Väätäinen.

Vahvalle perinnölle on hyvä rakentaa tulevaisuutta
Sopimuksen sisältöinä ovat seuraavat osa-alueet:

1. Logististen yhteyksien kehittäminen
2. Kestävän teollisen liiketoiminnan toimintaedellytysten parantaminen
3. Hankeyhteistyö kansallisella ja kansainvälisellä tasolla
4. Suomen ja Ruotsin välisen elinkeinoelämää ja logistisia yhteyksiä kehittävän toiminnan edistäminen.

”Globaali geopoliittinen tilanne ja vihreä siirtymä vaikuttavat tällä hetkellä yritysten kasvumahdollisuuksiin ja investointihalukkuuteen. Haluamme kauppakamareissa tukea entistä parempia yritysten toimintaedellytyksiä. Rauman seudulla, Satakunnassa yleisemminkin ja Pirkanmaalla on vahva teollinen perimä, jolle on hyvä rakentaa tulevaisuuden yhteistä menestystä”, toteavat Rauman kauppakamarin toimitusjohtaja Riikka Piispa ja Tampereen kauppakamarin toimitusjohtaja Antti Eskelinen.

”Rauman satama on kautta aikojen ollut Pirkanmaan satama. Käynnistyneen yhteistyön kautta saamme entistä paremman tarttumapinnan Pirkanmaan seutuun ja pontta vaikuttamistyöhön liikenneyhteyksien kehittämiselle”, iloitsee Rauman Satama Oy:n toimitusjohtaja Janne Virta.

Konkretia tästä eteenpäin

Sopimuksen solmimisen jälkeen laaditaan yhdessä toimintasuunnitelma, jossa määritellään tavoitteet vuositasolla.

”Vuosien 2023−2024 aikana yhteistyön konkreettiseksi toiminnaksi voivat nousta esimerkiksi logistisiin yhteyksiin ja energiainfraan liittyvä tekeminen, erilaiset selvitykset yritysten sijoittumismahdollisuuksista pohjaten molempien kaupunkiseutujen vahvuuksiin tai mahdollinen hankeyhteistyö kestävän teollisuuden näkökulmista”, listaavat Rauman kaupunkikehitysjohtaja Satu Saarinen ja Verte Oy:n toimitusjohtaja Sakari Ermala, jotka ovat olleet yhteistyön rakentamisessa alusta lähtien mukana.

Lisätiedot:

Kaupunginjohtaja Esko Poikela, esko.poikela@rauma.fi, puh. 044 403 7860
Toimitusjohtaja Riikka Piispa, riikka.piispa@raumankauppakamari.fi, puh. 040 708 8555
Elinkeinojohtaja Tiina Laakkonen, tiina.laakkonen@nokiankaupunki.fi, puh 044 486 0918
Toimitusjohtaja Sakari Ermala, sakari.ermala@verte.fi, puh 050 583 4233
Toimitusjohtaja Janne Virta, janne.virta@portofrauma.com, puh 040 720 3335