09.05.2022 09:29
Satakunnan päässälaskumestari 2022
Tänä vuonna ratkottiin jo kahdeskymmenes Satakunnan päässälaskumestari!
Satakunnan päässälaskumestari on Satakunnan alueen matemaattisten aineiden opettajien kerhojen MAOL-Rauma ry:n ja MAOL-Satakunta ry:n oman alueensa kouluille järjestämä kilpailu, jonka tavoitteena on korostaa jokapäiväisen laskemisen tärkeyttä sekä innostaa nuoria opiskelemaan matemaattisia aineita. Rauman seudulla kilpaillaan kahdessa sarjassa, kahdeksasluokkalaisten sekä lukion ensimmäisen vuoden opiskelijoiden, joten saamme siis vuosittain kaksi päässälaskumestaria.
Satakunnan päässälaskumestari-kilpailu on kaksiosainen: alkukilpailut järjestetään kouluilla ja finaali yhteistyöyrityksen tiloissa. Koronatilanteen hieman hellittäessä, juhlavuoden kilpailu päästiin viemään läpi perinteiseen tapaan ja finaali järjestettiin 5.5.2022 Olkiluodon vierailukeskuksessa. Osallistujia oli tänä vuonna kahdeksasta eri peruskoulusta sekä viidestä lukiosta ja loppukilpailussa mittaa toisistaan ottivat lähes 40 nuorta.
Finaalissa oppilaat laskivat 25 tehtävää 15 minuutissa. Lukiosarjan voittajaksi ja Satakunnan päässälaskumestariksi 2022 selviytyi Lauri Raisto Rauman lyseon lukiosta. Toiseksi sijoittui Roni Lahtinen ja kolmanneksi Joose Suurniemi, molemmat myöskin Rauman lyseon lukiosta. Peruskoulun kahdeksasluokkalaisten sarjassa mestaruuden voitti Eetu Suneli Luvian yhtenäiskoulusta, toiseksi tuli Maisa Airola Raumanmeren peruskoulusta ja kolmanneksi Elsa Lehtimäki Luvian yhtenäiskoulusta.
Kilpailun yrityselämäkumppaneina olivat tänä vuonna Alfa Laval Aalborg Oy, Kongsberg Maritime Finland Oy, Ouman Oy, Rauman kauppakamari, Rauma Marine Contructions Oy, Steerprop Oy ja TVO-konserni.
”Ei ole toimialaa tai työtä, jossa matemaattisilla taidoilla ei olisi merkitystä. Seudun yritysten tarjoamissa monipuolisissa uramahdollisuuksissa pärjäämisessä korostuvat tietojenkäsittelyn, automaation, robotiikan ja tekoälyn ymmärrys sekä hyödyntäminen. Me Rauman kauppakamarin ICT-valiokunnan jäsenet haluamme kannustaa nuoria matematiikan ja sitä kautta loogisen ajattelun pariin. Seudulla on useita yrityksiä, joilla on tarvetta nuorille osaajille”, toteaa Rauman kauppakamarin ICT-valiokunnan puheenjohtaja, ICT-päällikkö Juha Hietanen Rauma Marine Constructions Oy:stä.