Satakunnassa huoli taloudesta kasvanut merkittävästi kahden viikon aikana

Koronaviruksen vaikutuksia koskevan kauppakamarien kyselyn tuoreet tulokset on nyt julkaistu. Kaksi viikkoa sitten ihan koronakriisin alussa tehty tilannekuva on muuttunut selkeästi huolestuttavampaan suuntaan. Vaikutukset monille toimialoille ovat vasta kirkastumassa ja varautumista on lisätty.

Jotkut toimialat, kuten ravintolat ja matkailu ovat käytännössä kokonaan pysähdyksissä ja ensimmäiset sopeutustoimet on tehty. Useat ravintolat ovat olleet jo viime viikosta lähtien suljettuina, ulosmyynti ei pienemmillä paikkakunnilla riitä kattamaan edes kiinteitä kuluja. Yhteiskunnan tuet ja joustot tulevat monelle yritykselle enemmän kuin tarpeeseen.

Monilla toimialoilla tehdään vielä töitä normaalisti, joillain jopa normaalia paremmalla kysynnällä, mutta näköpiirissä on haasteita. Erityisiä huolenaiheita on mm. konttien pula ja kallis hinta, koska maailman kontit seisovat Kiinassa. Myös kansainvälisen työvoiman liikkuvuus mietityttää yrityksiä.

Toimitusverkostoon kuuluvien tehtaiden sulkemiset Euroopassa huolestuttavat. Kiinasta tuotteita saadaan jo paremmin. Samoin eurooppalaisten asiakasyritysten, kuten autoteollisuuden hiljaiselo voi vaikuttaa joihinkin alueemme yrityksiin. Tilannetta siis seurataan yrityksissä erityisen tarkasti. Varmuuden vuoksikin käynnistetyillä yt-menettelyillä on varmistettu nopean sopeutumisen mahdollisuus, jos sellaiseen tulee tarvetta.

Yrityksissä on siirrytty mahdollisimman paljon etätöihin, mikä näyttää sujuvan yllättävän hienosti. Työpaikoilla on paljon huolellista ohjeistusta ja toimintamalleja, joilla mahdollisten tartuntaepäilyjen vaikutuksia minimoidaan. Käyttöön on otettu muun muassa varahenkilöjärjestelmiä. Työterveyteen ja -turvallisuuteen on valjastettu parhaat voimat, jotta henkilöstön olisi mahdollisimman turvallista tehdä työtä tällaisena aikana. Toistaiseksi satakuntalaisissa yrityksissä henkilöstö on tyypillisesti vielä terveenä.

Vaikutukset talouteen tullevat näkymään useilla toimialoilla viiveellä ja tulevaisuutta on mahdotonta ennustaa. Uunituoreet tulokset kertovat muutoksesta asenteissa Satakunnan ja Rauman kauppakamarien jäsenyritysten osalta.

Osuudet % vastaajista: Satakunnan kauppakamari N= 109, Rauman kauppakamari N=68Satakunnan kauppa-kamari
30.3.
Edellinen selvitys 18.3.Rauman kauppa-kamari 30.3.Edellinen selvitys 18.3.
Kyllä, koronavirus tulee vaikuttamaan 95,390,997,192,6
Ei ole vielä vaikuttanut liikevaihtoon negatiivisesti 30,754,219,750,0
Odotus negatiivisesta vaikutuksesta seuraavan 2 kuukauden aikana – paljon 41,634,250,838,0
Odotus negatiivisesta vaikutuksesta seuraavan 2 kuukauden aikana – jonkin verran55,458,343,152,0
YT-menettelyt aloitettu 44,620,250,816,0
Emme odota lomautuksia seuraavan kahden kuukauden aikana 39,053,328,854,0
Konkurssin riski on noussut merkittävästi 34,726,927,316,3


Uutena kysymyksenä kartoitettiin tilannetta yrityksille suunnattujen joustotoimien käytön osalta. Yritykset näyttävät hyödyntäneen joustotoimia, kuten kehitysrahoitusta tai verojenmaksun lykkäystä melko aktiivisesti. Joustotoimien hyödyntämiseen liittyen vaikuttaisi kuitenkin olevan jonkin verran epäselvyyttä siitä, mistä eri kokoisten ja eri toimialoilla toimivien yritysten kuuluisi tukea hakea.

Olemme mielelläni käytettävissä haastatteluun tai voimme auttaa, jos haluatte tavoitella yritysjohtajia kommentoimaan tilannetta.

Minna Nore, toimitusjohtaja, Satakunnan kauppakamari, 044 710 5364
Riikka Piispa, toimitusjohtaja, Rauman kauppakamari, 040 708 8555

​​​​​​​

Kyselyn tuloksista tarkemmin täältä:

Koronakyselyn tuloksia Satakunnassa 30.3.