Vuoden 2023 kansainvälistymispalkinnon voittaja on Narvi Oy

Kuvassa keskellä toimitusjohtaja Samuli Nurminen, Narvi Oy, kauppakamarin puheenjohtaja Sari De Meulder ja valiokunnan puheenjohtaja Markus Miekanmaa

Rauman kauppakamarin kansainvälistymisvaliokunta jakaa Rauman seudulla vuosittain kansainvälistymispalkinnon​.

Palkinnon tarkoituksena on antaa tunnustus esimerkillisestä kansainvälisyyden toteuttamisesta ja kannustaa seudun toimijoita kansainvälisyyteen​. Tällä kertaa haluttiin myös nostaa esille vientiponnisteluiden pitkäjänteisyys ja asiakastarpeiden kuuntelun merkitys. Tänä vuonna palkintoraadilla oli useita hyviä ehdokkaita.


Palkinto myönnettiin tänä vuonna Narvi Oy:lle, joka on yli 80 vuoden ajan valmistanut teollisia tuotteita käsityönä Rauman Lapinkylässä. Yritys on kasvanut suomalaisen saunakulttuurin mukana ja myös vauhdittanut sen kehitystä. Viennin osuus yhtiön liikevaihdosta on tasaisesti kasvanut – pandemian jälkeenkin. Koko yhtiön liikevaihdosta se on viime vuosina ollut noin 25%. Tuotteita toimitetaan kaikkiaan lähes 30 eri maahan ja päämarkkinat viennissä ovat pohjoismaat ja sekä selvästi viime vuosina kasvanut Keski-Eurooppa.


Kansainvälistymisvaliokunta oli erityisen ilahtunut Narvi Oy:n pitkäjänteisestä työstä viennin edistämisessä. Heillä on ollut vahva tarve kuunnella asiakkaita, kerätä ideoita ja kehittää sen pohjalta uusia tuotteita. Lisäksi perinteisen suomalaisen kulttuuriperinnön vienti on aina haastavaa, toteaa kansainvälistymisvaliokunnan puheenjohtaja Markus Miekanmaa.