Yhteistyöllä vuoden kauppakamareiksi

Vuoden kauppakamari palkittiin 10.–11. syyskuuta virtuaalisesti järjestetyillä kauppakamaripäivillä. Vuoden kauppakamariksi valittiin poikkeuksellisesti kaksi kauppakamaria, Satakunnan ja Rauman kauppakamarit.

Vuoden kauppakamariksi valittiin kaksi kauppakamaria, jotka ovat tehneet esimerkillistä yhteistyötä. Satakunnan ja Rauman kauppakamarit ovat löytäneet yhteisen tekemisen voiman ja hyödyntäneet tätä monipuolisesti työssään. Yhteistyö vaikuttamisessa, koulutusten toteutuksessa ja konkreettisissa elinkeinoelämää tukevissa toimissa hyödyttää koko aluetta ja alueella toimivia yrityksiä.


”Suomen teollistuneimman seutukunnan elinkeinoelämän asioiden edistämisessä yhteistyö Satakunnan ja Rauman kauppakamarien välillä antaa meille suuremman vaikuttavuuden kuin toimiminen erikseen. Kauppakamarien välinen yhteistyö näkyy aktiivisena vuoropuheluna niin operatiivisen johdon kuin myös hallitusten välillä.”, lausuu Rauman kauppakamarin puheenjohtaja Mika Marttila.


”Satakunnan menestymisen takaa tulevaisuudessakin vahva yhteistyö. Yritykset eivät tunne kuntarajoja, vaan liiketoiminta-alueet kattavat helposti koko maakunnan. Olemme iloisia erityisesti poikkeuksellisesta yhteisvalinnasta vuoden kauppakamareiksi ja siitä, että kauppakamarien välinen vahva yhteinen tekeminen ja tuloksekas vuorovaikutus huomataan laajalti”, toteaa Satakunnan kauppakamarin puheenjohtaja Pekka Ekberg.


”Nykymaailmassa kukaan ei pärjää yksin, vaan asiat tehdään ja pohditaan yhdessä. Tällöin ratkaisut oivalletaan helpommin ja asiat soljuvat sujuvasti maaliin asti”, Satakunnan kauppakamarin toimitusjohtaja Minna Nore sanoo.


”Tärkeiden asioiden edistämiseksi kannattaa yhdistää voimat. Yhteistyö Satakunnan ja Rauman kauppakamareiden välillä on mutkatonta ja monimuotoista. On kunnia vastaanottaa tämä yhteinen huomionosoitus, osoituksena siitä, että hyvä yhdessä tekemisen meininki välittyy myös ulospäin”, Rauman kauppakamarin toimitusjohtaja Riikka Piispa sanoo.


”Kauppakamarit on verkosto, jossa yhteistyö on kirjaimellisesti voimaa. Tämä kamareiden voimakaksikko on näyttänyt esimerkkiä muille, kuinka yhteistyötä parhaimmillaan tehdään”, Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi kehuu.


Kauppakamaripäivät järjestettiin tänä vuonna virtuaalisesti. Mukana oli noin 180 ihmistä, 19 eri kauppakamarista ympäri Suomen.

Lisätiedot:

Riikka Piispa

toimitusjohtaja
Rauman kauppakamari
​​​​​​​puh. 0407088555


Minna Nore

toimitusjohtaja
Satakunnan kauppakamari
​​​​​​​puh. 0447105364