3.2.2021 Webinaari Etätyön juridiikkaa

Ajankohta:Keskiviikko 03.02.2021, klo 9:00 - 10:30
Paikka:Oma työpiste
Osoite:Webinaari

Etätyön juridiikkaa

Mitä oikeudellisia seikkoja kannattaa huomioida etätöissä?

Etätyön määrä on vajaassa vuodessa kasvanut moninkertaiseksi. Koronaviruksen leviämisen ehkäisemisen vuoksi on tehty monenlaisia hätäratkaisuja.

Mutta kuinka kannattaa toimia, kun etätyöt jäävät normaaliksi osaksi arkea? Mitä on syytä suunnitella ja ohjeistaa? Mistä kaikesta on hyvä sopia, aiempien sopimusten lisäksi tai niitä muuttaen? Kannattaisiko harkita etätyötä suuremman vapauden työntekijälle tarjoamaan joustotyöhön siirtymistä?

Etätöiden taustalla voivat olla valtakunnallisesti tai alueellisesti annetun etätyösuosituksen lisäksi tai jälkeen vaikkapa

  • työnantajan päättämät tehostetut toimitilaratkaisut tai
  • työntekijän toiveesta laadittu sopimus, joka mahdollistaa aiempaa paremman työn ja muun elämän yhteensovittamisen.

Etätöitä voidaan lainsäädäntömme mukaan tehdä koko työpäivä tai osa päivästä, lähes mihin kellonaikaan tahansa.

Kuinka esimiesten on syytä käytännössä menetellä: mihin esimerkiksi voi asettaa ohjeistuksen, luottamuksen ja seurannan rajat? Miten esimies pystyy yhtäältä varmistamaan, etteivät etätyötä tekevät uuvu – ja toisaalta takaamaan, ettei kukaan välttele töitä? Ihannetilanteessa esimies voi keskittyä tavoitteiden saavuttamisessa tukemiseen ja tuloksen tekemisen mahdollistamiseen, mutta käytännössä kannattaa tarttua moneen muuhunkin toimeen.

Tässä webinaarissa saat kattavan ja käytännönläheisen tietopaketin ajankohtaisista kysymyksistä vastauksineen.

Kenelle
Webinaari on tarkoitettu ensisijaisesti etätöitä tekevien esimiehille, mutta se soveltuu mainiosti myös henkilöstöhallinnon asiantuntijoille ja johtajille sekä itse etätyötä tekeville. Kohderyhmään kuuluvat kaikki työyhteisöt, joissa etätöitä tehdään tai harkitaan – niin yksityisellä, julkisella kuin kolmannellakin sektorilla.

Hyöty osallistujalle
Tässä webinaarissa

  • Ratkotaan käytännön esimerkkien kautta niitä oikeudellisia haasteita, joita etätöiden tekeminen tuo työyhteisölle ja sen yksittäisille jäsenille
  • Nostetaan esiin parhaita, juridisesti hyväksyttyjä käytäntöjä etätyöskentelyn sujuvoittamiseksi
  • Muistetaan kautta linjan hyvän esimies- ja alaistyön sekä laillisten ratkaisujen yhteys

Tarjolla on oikeudellinen tietopaketti siitä, kuinka työntekijät ja heidän esimiehensä mahdollisimman kattavasti pystyvät voittamaan haasteet ja hyödyntämään uudet mahdollisuudet – niin että myös työnantaja hyötyy maksimaalisesti.

  • Luottamuksen vahvistamiseksikin on syytä ohjeistaa ja tehdä tarkistuksia. Tavoitteet, seuranta, koordinointi ja tuki ovat tärkeitä myös esimiehen oman oikeudellisen selustan turvaamiseksi.

​​​​​​​

Lue lisää ja ilmoittaudu