Vapaakauppasopimukset apuna kaupanteossa maailmalla
Vapaakauppasopimuksissa sovitaan erilaisista kaupankäyntiä edistävistä toimista ja esteiden purkamisesta. Sopimuksia on solmittu ympäri maailman, ja ne poikkeavat toisistaan kattavuudeltaan. WTO-neuvottelut ovat jumiutuneet, ja vastaavasti alueellisten ja kahdenvälisten sopimusten merkitys on kasvanut. Käytännössä vapaakauppasopimukset tuskin poistavat kaikkia teknisiä kaupan esteitä ja vaikeuksia kansallisten sääntöjen tulkinnassa, ja erityisesti palvelujen kaupassa on vielä paljon kehitettävää. WTO:n roolia kauppaprosessien läpinäkyvyyden ja riitojenratkaisusääntöjen osalta on myös vaikea korvata.
EU:lla on kauppasopimus noin 70 maan kanssa. EU:lla on yksinomainen toimivalta kauppapolitiikassa, eli jäsenmaat eivät voi säätää kansallisia kauppapoliittisia normeja eivätkä tehdä sopimuksia keskenään tai EU:n ulkopuolisten maiden kanssa.
EU:n ensimmäisen sukupolven vapaakauppasopimukset, jotka on solmittu yleensä ennen vuotta 2006, keskittyivät tullitariffien poistamiseen tai laskemiseen. Ns. uuden sukupolven sopimukset, kuten Etelä-Korean ja Kanadan kanssa solmitut sopimukset, sisältävät kaupan esteiden ja tullimenettelyjen purkamisen lisäksi palvelukaupan helpottamista, investointien edistämistä ja julkisia hankintoja koskevia kohtia. Uusimmissa tämän kaltaisissa sopimuksissa, kuten EU:n ja Japanin välisessä sopimuksessa, on huomioitu mm. pk-yrityksiä, ja ne sisältävät säännöksiä tietokonepalveluista ja sähköisistä toimituksista. Uusimpana tulokkaana on EU:n ja Singaporen välinen vapaakauppasopimus, joka tuli voimaan marraskuussa 2019 ja on ensimmäinen kahdenvälinen kauppasopimus EU:n ja ASEAN-maan välillä. Vietnamin kanssa neuvotellun sopimuksen odotetaan tulevan voimaan vuonna 2020. Mercosur-sopimusneuvottelut on saatu päätökseen vuonna 2019, kun taas neuvottelut Australian ja Uuden-Seelannin kanssa jatkuvat.
EU:n naapurimaiden kanssa solmituilla DCFTA-sopimuksilla (Deep and Comprehensive Free Trade Areas) tähdätään kaupan vapauttamisen lisäksi sääntelyn lähentämiseen. Tällaisia sopimuksia EU:lla on Georgian, Moldovan ja Ukrainan kanssa, ja neuvottelut ovat kesken Tunisian kanssa. Kuuden Balkanin maan kanssa vuosina 2001–2016 solmitut ”Stabilisation and Association Agreements” pyrkivät nimensä mukaisesti vakauttamaan alueellista kehitystä ja lähentämään talouden integraatiota EU:n kanssa.
Vuonna 2018 EU:n tavarakaupasta muiden maiden kanssa 31 prosenttia oli vapaakauppasopimusten piirissä. Luku nousee komission laskelmien mukaan 41 prosenttiin, kun mukaan lasketaan vuonna 2019 voimaan tulleet Japanin ja Singaporen sopimukset ja jo pitkällä valmistelussa olevat Vietnam ja Mercosur.
Kattava katsaus EU:n vapaakauppasopimuksiin löytyy komission sivuilta https://ec.europa.eu/trade/policy/countries-and-regions/negotiations-and-agreements/ ja tietoa Suomen kannalta kauppapolitiikasta, sopimuksista ja neuvotteluista löytyy ulkoministeriön sivuilta http://formin.finland.fi/Public/default.aspx?nodeid=49306&contentlan=1&culture=fi-FI Ulkoministeriön sivuilta löytyvät myös tiivistetyt tietopaketit solmittujen vapaakauppasopimusten soveltamisesta ja hyödyistä yrityksille https://um.fi/kauppasopimusten-hyodyntaminen
Edellytykset tullietuuksien saamiselle
EU:n vapaakauppasopimusten mukaisia tullietuja saadakseen yrityksen vientituotteen on sisällyttävä kauppasopimukseen ko. maan kanssa. EU:n markkinoillepääsytietokannasta (Market Access Database) http://madb.europa.eu/madb/indexPubli.htm voi tuotteen tullinimikkeellä tarkistaa, kuuluuko tuote vapaakauppasopimuksen piiriin ja mikä sen tullitaso on. Tietokantaa ollaan uudistamassa lähiaikoina. Apua tullinimikkeen selvittämiseen voi saada Tullin nettisivuilta tai Tullineuvonnasta http://tulli.fi/yritysasiakkaat/vienti/nimikkeen-ilmoittaminen tai TARIC-tietokannasta https://ec.europa.eu/taxation_customs/business/calculation-customs-duties/what-is-common-customs-tariff/taric_en
Edellytyksenä tullietuuksien saamiselle on myös, että tuote on joko kokonaan tuotettu tai ”riittävissä määrin valmistettu” EU:ssa tai sopimuskumppanimaassa. Ns. kumulaation perusteella myös eräille muiden maiden tuotteille voidaan myöntää vastaava tullietuuskohtelu. EU:n kauppasopimusten luetteloista löytyvät riittävästä valmistusasteesta yksityiskohtaiset säännöt. EU:ssa kuin ollaan, EU:n alueelta Suomeen tuodut raaka-aineet rinnastetaan siis suomalaisiin raaka-aineisiin, eli molempien alkuperäksi katsotaan EU.
Tuotteen alkuperä pitää pystyä todistamaan. EUR.1-tavaratodistus on käytössä useimmissa EU:n vapaakauppa- ja vastaavissa muissa tullietuussopimuksissa ja -järjestelyissä alkuperäselvityksenä. EUR.1-todistuksen vaihtoehtona on enintään 6 000 euron arvoisissa tuotteissa kauppalaskuilmoitus tai luvanvarainen valtuutetun viejän kauppalaskuilmoitus. Tullin sivuilta https://tulli.fi/yritysasiakkaat/vienti/miten-alkupera-osoitetaan- löytyy lisätietoa.
Edellytyksenä etuuskohtelun saamiselle on tuotteen vieminen suoraan EU:sta sopimuskumppanimaahan siten, että tuote pysyy tullivalvonnassa kuljetuksen ja mahdollisen välivarastoinnin aikana.
Lisäksi Japaniin ja Kanadaan vievien yritysten tulee rekisteröityä niin sanottuun REX-tietokantaan, jotta ne voivat hyödyntää kauppasopimuksen tullietuuksia. Alle 6 000 euron toimituksille rekisteröintiä ei vaadita. Lisätietoja Tullin sivulta https://tulli.fi/yritysasiakkaat/vienti/rekisteroity-vieja
Maija Kärkäs
päällikkö
Enterprise Europe Network
Vapaakauppasopimukset apuna kaupanteossa maailmalla