Tiedotteet ja tarinat 2020

Rauman kauppakamarin vuoden 2020 artikkelit
Mika Marttila

Kolmen kärki juuri nyt: osaamisen kehittäminen, toiminnan tuottavuus ja johtaminen

Kauppakamari havainnoi herkästi ajan pulssia ja muokkaa toimintaansa ympäristön muutosten ja jäsenkuntansa tarpeiden mukaisesti.

Lue lisää

Kauppakamarien koronakysely Satakunnassa: Kevään pahimmat uhkakuvat eivät ole vielä toteutuneet, mutta tilanne on edelleen huolestuttava

Kauppakamarit ovat toteuttaneet jo 10 kertaa laajan kyselyn koronapandemian vaikutuksista. Tämän kertaiseen kyselyyn vastasi koko maassa noin 3300 yritystä ja Satakunnassa yhteensä 175 jäsenyritystä. Näistä 56 on Rauman kauppakamarista ja 119 Satakunnan kauppakamarista.

Lue lisää

Keskuskauppakamarin liikenteestä ja elinkeinopolitiikasta vastaava johtava asiantuntija Päivi Wood. Kuva: Liisa Takala. ​​​​​​​

Keskuskauppakamari: Iso-Britannian sopimukseton EU-ero ruuhkauttaa Suomen vientiä ja tuontia

Britannian lähtö EU:n tulliunionista ja sisämarkkinoilta vuoden lopussa mahdollisesti ilman mitään kauppasopimusta sekoittaa Suomenkin tuonnin ja viennin Britannian kanssa pitkäksi aikaa. Keskuskauppakamarin johtavan liikenne- ja elinkeinopoliittisen asiantuntijan Päivi Woodin mukaan tavaraliikenne Britannian ja EU:n kesken tulee ruuhkautumaan pahoin.

Lue lisää

Teknologiaa, tehokkuutta ja osaamista - uusi saha nousee maailman kärkeen

Kaikkien aikojen suurin sahainvestointi suomalaisessa sahateollisuudessa rakentuu Raumalle Metsä Fibren sellutehtaan yhteyteen. Teknologia, tehokkuus sekä toimintamallit tulevat olemaan omaa luokkaansa.

Lue lisää

Keskuskauppakamarin kansainvälisistä asioista vastaava asiantuntija Jenni Isola. ​​​​​​​

Keskuskauppakamari: Aasian vapaakauppasopimus poistaa kaupankäynnin esteitä – ”Yrityksillä on nyt tuhannen taalan paikka”

Keskuskauppakamarin kansainvälisistä asioista vastaavan asiantuntijan Jenni Isolan mukaan Aasian vapaakauppasopimus RCEP tiivistää Euroopan ja Aasian maiden keskinäistä talousyhteistyötä ja kiristää kilpailua alueella. Suomalaisyrityksillä on nyt tuhannen taalan paikka ottaa kaikki hyöty irti maailman suurimmasta vapaakauppasopimuksesta. Parhaimmassa tapauksessa sopimus tulee karsimaan turhia kaupan esteitä ja takaamaan yrityksille tasavertaiset toimintaedellytykset.​​​​​​​

Lue lisää

Iida Lampi, Laura Avikainen and Iiro Ignatius.

​​​​​​​Rauma Chamber of Commerce Autumn Gallup

The current epidemic COVID-19 has impacted several industries all around the country. New business strategies have been developed, creating in consequence new approaches to business and customer service.

Lue lisää

Tuore kaupunginjohtaja, Johanna Luukkonen uskoo, että upean ja elävän kaupunkikeskustan tilaisuus on käsillä.

Johanna Luukkonen kaupungin ruorissa

"Haluan, että yrittäjillä ja yritysjohtajilla on tunne, että olen käytettävissä. Vaikuttavuus ja vaikuttamistyön uskottavuus syntyy yhteisestä tekemisestä - siitä, että puhutaan samaa kieltä."

Lue lisää

Uusin kauppakamarilehti on julkaistu!

Uusin lehti luettavissa nettiversiona!

Lue lisää

Yhteistyöllä vuoden kauppakamareiksi

Vuoden kauppakamari palkittiin 10.–11. syyskuuta virtuaalisesti järjestetyillä kauppakamaripäivillä. Vuoden kauppakamariksi valittiin poikkeuksellisesti kaksi kauppakamaria, Satakunnan ja Rauman kauppakamarit.

Lue lisää

Kuvan lähde: Rauma.fi

Kauppakamarin koronakysely: Paikallisen sopimisen lisääminen ja työn verotuksen alentaminen toimivimmat keinot työllisyyden parantamiseksi

Kesätauon jälkeen toteutettuun Kauppakamarien korona-yrityskyselyyn vastasi valtakunnallisesti yli 3100 yritystä. Satakunnasta vastaajia oli lähes 200 yritystä, joista Rauman seudulta 41. Yrityksiltä kysyttiin koronan toteutuneista ja odotettavissa olevista vaikutuksista liiketoimintaan ja henkilöstöön. Lisäksi saatiin tuntumaa siitä, kuinka yritykset suhtautuvat hallituksen toimiin liittyen kilpailukyvyn ja työllisyyden parantamiseksi.

Lue lisää

Keskuskauppakamarin johtaja Timo Vuori.

Kauppakamarien vientiyrityskysely: Viennin romahdus jopa 20 prosenttia, matkarajoitukset kasvava ongelma

Peräti 56 prosenttia Suomen keskeisistä vientiyrityksistä pelkää vientinsä laskevan merkittävästi loppuvuoden aikana, ja 18 prosenttia yrityksistä ennakoi viennin pudotuksen olevan jopa yli 20 prosenttia. Talouden epävarmuudessa erityisesti Suomen poikkeuksellisen tiukat matkarajoitukset aiheuttavat ongelmia lähes 86 prosentille vientiyrityksistä. Tiedot ilmenevät Keskuskauppakamarin tuoreesta valtakunnallisesta kyselystä Kauppakamarin Vientiyritysverkostolle. Verkostossa on mukana 200 johtavaa vientiyritystä ja työnantajayritystä isoista keskisuuriin yrityksiin eri toimialoilta kautta Suomen.

Lue lisää

Tervetuloa päivittämään osaamisesi - syksyn koulutuskalenteri on nyt julkaistu!

Syksyn koulutuskalenteri on nyt julkaistu! Luvassa useita ajankohtaiskoulutuksia lähitoteutuksina ja etäyhteyksin. Huomioimme toteutuksissa erityisen huolellisesti koronarajoitteet.

Lue lisää

Ohjeet koulutuksiin ja tapahtumiin osallistumiseksi koronapandemian aikana

Aloitamme kauppakamarissamme lähikoulutukset ja -tilaisuudet syksyllä tilanteen niin salliessa. Osa tilaisuuksista tullaan järjestämään edelleen webinaareina. Noudatamme ja seuraamme jatkuvasti THL:n ja Valtioneuvoston ohjeistuksia ja määräyksiä. Asiakkaidemme ja henkilökuntamme terveys on meille ensiarvoisen tärkeää. Huolehdimme siitä, että paluu uuteen normaaliin tapahtuu mahdollisimman turvallisesti ja tartuntariskit minimoiden. ​​​​​​​

Lue lisää

Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Anne Horttanainen. Kuva: Liisa Takala.

Koronasyksyn vinkit työpaikalle – Suunnittelu on kaiken A ja O

Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Anne Horttanainen kehottaa yrityksiä ja organisaatioita pohtimaan toimintamalleja, jotka takaavat turvallisen paluun työpaikalle koronakesän jälkeen. Samalla työnantajien tulee huomioida kriisivalmius ja tehdä uusi riskienhallintasuunnitelma sen varalle, että virustilanne muuttuisi pahemmaksi.

Lue lisää

Keskuskauppakamarin johtaja Timo Vuori.

Viennin syöksykierre oikenemassa – EU:n suunta ratkaisee Suomen tilanteen

Kauppakamarien tänään julkistamien vientiasiakirjatilastojen perusteella Suomen tavaravienti tippui kesäkuussa enää kuusi prosenttia, kun toukokuussa pudotusta oli 20 prosenttia. Viime viikolla tulli ilmoitti Suomen viennin arvon laskeneen EU-maihin vielä toukokuussa 31,7 prosenttia ja EU:n ulkopuolellekin 30 prosenttia. Suomen viennissä saattaa olla orastavia merkkejä paremmasta, mutta ratkaisevaa on, kuinka nopeasti Eurooppa toipuu koronasta, arvioi tilannetta Keskuskauppakamarin johtaja Timo Vuori.

Lue lisää

Kustannustukea voi hakea Valtiokonttorista 31.8.2020 mennessä

Perjantaina 26.6. vahvistetun lain mukaista, uutta kustannustukea voi hakea Valtiokonttorista 7.7.-31.8.2020. Haku tapahtuu sähköisellä hakemuksella Valtiokonttorin verkkosivulla.

Lue lisää

Rauman kauppakamarin vuosikertomus 2019 on nyt julkaistu

Rauman kauppakamari on yksi Suomen 19 itsenäisestä kauppakamarista. Jo 38. toimintavuosi on vihdoin saatu paketoitua - vuosikertomus 2019 on julkaistu tällä kertaa sähköisenä.

Lue lisää

Kuvan lähde: Freepik.com

Epävarmat näkymät haastavat Satakunnan teollisuusyrityksiä: koronan vaikutukset näkyvät viennissä syksyllä

Korona-ajan tilannekuvassa korostuu seuraavaksi teollisuuden ja erityisesti vientiteollisuuden tulevaisuus. Paljon riippuu siitä, uskallammeko toteuttaa investointeja, saadaanko kansainvälinen liiketoiminta ja rajat pidettyä auki ja aktiivisena sekä suomalaisten yritysten kilpailuympäristö hyvässä kunnossa suhteessa verrokkimaihin. Kauppakamarien kyselyjen viimeisimmät tulokset on alla purettu tällä kertaa erityisesti satakuntalaisen teollisuuden näkökulmasta. ​​​​​​​

Lue lisää

Kuvan lähde: https://vayla.fi/vt8-turku-pori/eurajoki

Vt8 Eurajoen keskustan kohdan parantamishankkeen rahoituspäätös tukee elinkeinoelämän kilpailukykyä

Rauman ja Satakunnan kauppakamareissa kiitellään hallitusta lisätalousarvioesityksessä olleesta Vt8:lle suunnatusta investointihankkeesta Eurajoen keskustan kohdalla. Valtatie 8 on yksi Lounais-Suomen pääväylistä, jolla liikkuvat sekä ihmiset että tavarat. Jokainen askel kohti Vt8:lle asetettuja palvelutasotavoitteita tukee sujuvaa, turvallista ja häiriötöntä liikennettä, näin ollen myös elinkeinoelämän kilpailukykyä.

Lue lisää

Kestävää kilpailukykyä liikenneverkoilla -webinaarin tallenteet katsottavissa

Elinkeinoelämä käyttää koko liikenneverkkoa niin maalla, merellä kuin ilmassa. Liikenneverkon kunto ja toimivuus vaikuttavat yritysten globaaliin kilpailukykyyn niin tavara- kuin henkilökuljetusten näkökulmista. Toukokuinen Kestävää kilpailukykyä liikenneverkoilla -webinaari kokosi ruutujen ääreen koko joukon päättäjiä, viranomaistahoja ja elinkeinoelämän edustajia. Tilaisuuden tallenteet katsottavissa nettisivuillamme.

Lue lisää

Kuva: Rauman kaupungin nettisivut, www.rauma.fi

Rauman kaupunki selvitti henkilöjunaliikenteen käynnistämisen mahdollisuudet

Rauman kaupunki on teettänyt liikenneselvityksen henkilöjunaliikenteen mahdollistamisesta välille Rauma-Kokemäki. Selvityksen toteutti suunnittelupalveluita tarjoava Proxion, joka on erikoistunut raideliikenteeseen ja raideinfrastruktuurin projekteihin. Selvityksessä saatiin realistinen kuva siitä, että liikenne olisi mahdollista toteuttaa kohtuullisin investoinnein.

Lue lisää

Tampere-Pori/Rauma tarveselvitys valmistunut - rataryhmä toivoo myös matka-aikaa nopeuttavia toimia

Lue lisää

Keskuskauppakamarin suositus etätyöstä takaisin työpaikoille siirtymiseen

Keskuskauppakamari on päivittänyt suositustansa yritysten ja organisaatioiden toimintamalleista koronavirustilanteeseen liittyen. Uusi ohje kehottaa pohtimaan organisaatiolle sopivimmat tavat, jotta etätöistä voitaisiin palata asteittain työpaikoille kesälomakauden loppuun mennessä. Paluussa on oleellista miettiä suojautumistavat ja se, missä järjestyksessä toimintoja palautetaan toimipisteisiin.

Lue lisää

Kauppakamarin vientijohtajabarometri: Vientiä uhkaa romahdus ja protektionismi

Suomen johtavat vientiyritykset ja merkittävät työllistäjät ovat erittäin huolissaan nopeasti kuihtuvasta tilauskannasta ja eri maiden markkinoita vääristävistä tukitoimista sekä syrjivistä kaupanesteistä, protektionismista. Vientiyritykset pelkäävät, että koronakriisin seurauksena vientiä uhkaa romahdus. Tämä selviää tuoreesta Kauppakamarin vientijohtajabarometrista, johon vastasi 328 keskeisen vientiyrityksen toimitusjohtajaa tai viennistä vastaavaa johtajaa kautta Suomen.

Lue lisää

Silta kriisin jälkeiseen aikaan ei ole vielä valmis – osa vaikutuksista vasta konkretisoitumassa

Kauppakamarit toteuttivat kolmannen kerran tilannekuvakyselynsä koronakriisin alettua. Tuloksista nähdään, että odotuksissa on edelleen varsin vahvaa huolestuneisuutta, varsinkin niiden toimialojen osalta, joissa vaikutukset ovat jo realisoituneet. Tuloksissa ei kuitenkaan ole merkittävää muutosta edelliseen kyselyyn, vaikka tilanne on yrityksille edelleen erittäin haastava. Rajoitusten purkamisen osalta mm. testaamisen ja tartuntaketjujen tehokkaan jäljityksen sekä alakoulujen ja päivähoidon avaamisen koettaisiin vaikuttavan myönteisesti.

Lue lisää

Onko aika vaihtaa (korona)strategiaa?

(Juttu julkaistu alun perin Länsi-Suomi -lehdessä pe 10.4.2020)
Koronakriisissä kaikkein tärkein tavoite on suojella ihmisten terveyttä ja pysäyttää epidemian leviäminen. Siinä Suomen hallitus on rajoitustoimillaan hyvin onnistunutkin. Nyt on kuitenkin aika vaihtaa strategiaa. Jokainen viikko, jonka maamme ja taloutemme on nykyisenkaltaisten rajoitustoimien pysäyttämä, tuhoaa 1,2 miljardia bruttokansantuotteestamme, kaataa muutoin terveitä yrityksiä sekä aiheuttaa pahimmassa tapauksessa pysyviä työpaikan menetyksiä.

Lue lisää

Satakunnassa huoli taloudesta kasvanut merkittävästi kahden viikon aikana

Koronaviruksen vaikutuksia koskevan kauppakamarien kyselyn tuoreet tulokset on nyt julkaistu. Kaksi viikkoa sitten ihan koronakriisin alussa tehty tilannekuva on muuttunut selkeästi huolestuttavampaan suuntaan. Vaikutukset monille toimialoille ovat vasta kirkastumassa ja varautumista on lisätty.

Lue lisää

Kuva: www.portofrauma.fi

Korona, liikenne ja logistiikka - ajankohtaista

Yritysten on hyvä varautua siihen, että merikuljetuksissa saattaa ilmetä pulaa kalustossa, kuljetusaikojen pidentymisessä tai kuljetusten hintoihin saattaa tulla yllättäviäkin korotuksia lyhyellä aikavälillä. Myös lentorahdin hinnat ovat nousussa. Tavaraliikenteen jatkuvuus pyritään kuitenkin turvaamaan myös poikkeusoloissa.

Lue lisää

Viranomaisten koronamääräykset saavat aikaan force majeure-tilanteen yhä useammin

Koronaviruksen aiheuttamat tilanteet ovat viime päiviin asti olleet harvoin force majeure eli ylivoimaisen esteen tilanteita. Kauppakamarit voivat antaa olosuhdetodistuksia koskien force majeur -tilannetta. Lue pikaohje tilanteisiin tästä artikkelista!

Lue lisää

Kauppakamarien kysely: myös Rauman seudulla varaudutaan haastaviin aikoihin

Lähes kolmasosa kauppakamarien yhteiseen kyselyyn vastanneista yrityksestä kokee, että konkurssin todennäköisyys on kasvanut merkittävästi koronavirusepidemian takia. Yli puolet yrityksistä kertoo, että lomautukset tai irtisanomiset ovat todennäköisiä seuraavan kahden kuukauden aikana. Myös Rauman seudulla yritykset ovat varustautumassa haastaviin aikoihin.

Lue lisää

Konkurssit ja työpaikkojen menetykset estettävä – Yrityksiä autettava koronaviruskriisin yli

Moni elinkelpoinen yritys kärsii väliaikaisesta kassavirran tyrehtymisestä, joka vaarantaa yrityksen liiketoiminnan jatkuvuuden. Suomella ei ole varaa konkursseihin ja työttömyyden lisääntymiseen, jotka olisivat estettävissä. Koronavirusepidemian taloudelliset tappiot tulee minimoida, vaatii Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi.

Lue lisää

Rauman kauppakamarin koulutuksia ja tapahtumia siirretään eteenpäin / verkkoon

Rauman kauppakamarin tapahtumia ja luottamushenkilöiden kokouksia siirretään pidettäväksi etäyhteyksin ja osin myöhempään ajankohtaan koronavirusepidemian leviämisen estämiseksi. Esimerkiksi maanantaille 16.3. aiottu Pyhäjärviseudun elinvoimafoorumi siirtyy syksyyn. Seuraavien kahden kuukauden ajalle sovitut koulutukset siirtyvät pääsääntöisesti uuteen ajankohtaan, joko touko-kesäkuulle tai alkusyksyyn. Osa koulutuksista voidaan pitää webinaareina. Lisätietoja asiasta tulossa koulutuksiin ilmoittautuneille.

Lue lisää

Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi. Kuva: Roni Rekomaa.

Keskuskauppakamari: Toimintojen jatkuvuus turvattava poikkeusoloissa

Keskuskauppakamari julkaisi tänään omat päivitetyt suosituksensa yritysten ja organisaatioiden toimintamalleiksi koronaviruksen aiheuttamien huolien ja poikkeuksellisen tilanteen johdosta. Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi kuitenkin painottaa, että yrityksissä ja organisaatioissa on mietittävä sen ohella mitä ei saa tai voi tehdä, myös ja varsinkin sitä mikä pitää ja miten voidaan tehdä poikkeusoloissa.

Lue lisää

Matematiikalla on merkitystä – Matematiikan Päässälaskumestari -kilpailun Rauman seudun finaali järjestetään tänä vuonna laajassa yhteistyössä yritysten kanssa

Matematiikan päässälaskumestari on Satakunnassa vuosittain MAOL-Rauma Ry:n järjestämä yläkoulun 8.-luokkalaisten ja lukion 1.-vuosikurssin päässälaskutaitoa mittaava kisa. Kisan ennakkokarsinnat on pidetty alkuvuodesta. Rauman finaali toteutetaan torstaina 12.3. klo 13-14.30 Rauma Marine Constructions Oy:n tiloissa. Paikalle on tulossa kisaamaan lähes 40 nuorta Rauman seudun oppilaitoksista sekä tapahtumaa tukevien yritysten edustajia. Tapahtumaa tukee Rauman kauppakamarin ICT-valiokunnan kautta aktivoitunut yritysten joukko: Kongsberg Maritime Finland Oy, MagiCAD Group, Mep-it Ltd Oy, Oras Oy, Rauman kauppakamari, Rauma Marine Contructions Oy, Satakunnan ammattikorkeakoulu, TVO-konserni sekä Otavan oppimisen palvelut.

Lue lisää

Kauppakamarin EU-katsaus: Uudet kriisit ovat koetinkivi komissiolle

Vauhdilla leviävä koronavirus ja Turkin pakolaispaine haastavat nyt toden teolla Euroopan unionin jäsenmaiden yhtenäisyyttä ja vaikeuttavat uuden komission työtä. EU:n tulee edetä määrätietoisesti toimissa, jotka edistävät ilmastoneutraalia taloutta sekä vahvistavat vihreän kasvun ja digitalisaation kautta EU-maiden kilpailukykyä.

Lue lisää

Global Club Meeting: Kansainväliset osaajat osana yhteisöä 25.2.

International experts reunited on Tuesday 25 of February at Kulttuurikuppila Brummi, to celebrate the first Global Club Meeting of the year 2020. The event pointed out internationalizations challengues and oportunities on the region and gave an inside of the current issues faced by the international community living in Rauma.

Lue lisää

Pyhäjärviseudun elinvoimafoorumi 16.3.2020 - Tilaisuus peruttu!

Foorumi peruttu koronaviruksen leviämisen estämiseksi!

​​​​​​​Pyhäjärviseudun elinvoimafoorumi järjestetään maanantaina 16.3.2020 Säkylässä. Foorumin teemana on seudun tulevaisuuden kannalta keskeisin kysymys – miten varmistamme osaamisen ja osaajien löytymisen jatkossa? Tähän kysymykseen haemme vastauksia niin Timo Arolta, kansanedustaja Kristiina Saloselta kuin seudun koulutusorganisaatioiden johdolta. ​​​​​​​Lisätiedot ja ilmoittautuminen -->

Lue lisää

Rinki aamiaistilaisuus - kohtaamispaikka yritysten ja oppilaitosten edustajille 11.2.

Rinki-yhteistyöryhmä kokosi jälleen yritysten ja oppilaitosten edustajat Urastartti-rekrytointitapahtuman aamiaistilaisuuteen ti 11.2. Keskustelun teemoina olivat TET-jaksot ja SAMKin opinnäytetyöt - kuinka ne saadaan hyötykäyttöön. Tilaisuuden aineistot ladattavissa nettisivuiltamme.

Lue lisää

Kohti vetokykyistä väylää – Valtatie 8 Turku-Pori -yhteysvälin merkitys osana Suomen pääväylästöä vain kasvanut

Lounais-Suomen jo vuosia kestänyt positiivinen rakennemuutos on lisännyt olennaisesti alueen vetovoimaisuutta. Joulukuussa 2019 valmistui selvitystyö, jossa tarkasteltiin vt8 Turku-Pori -yhteysvälin kehittämistoimenpiteitä laajan kriteeristön kautta. Väylää ja sen osayhteysvälien kehittämistoimenpiteitä arvioitiin faktapohjaisin, tätä päivää kuvastavin tiedoin viiden tavoitealueen kautta. Selvityksen tulokset ovat suoraan kytkettävissä valtakunnalliseen 12-vuotiseen liikennejärjestelmäsuunnitteluun.

Lue lisää

Suomen suurin kesätyöntekijätapahtuma Rauma Race tulee taas to 11.6.

Rauma Race on viime vuonna lanseerattu Suomen suurin kesätyöntekijätapahtuma. Tapahtuman tarkoituksena on edistää alueen vetovoimaisuutta tulevaisuuden tekijöiden silmissä ja sydämessä. Viime vuonna tapahtumaan osallistui lähes 200 nuorta kesätyöntekijää seudun yrityksistä. Tämän vuoden tavoite on vähintään 250 henkilöä.

Lue lisää

Valiokuntien välistä yhteistyötä ja aikaa verkostoitumiselle

Rauman kauppakamarin valiokuntajäsenten kick-offissa tiistaina 21.2. pohdittiin tavoitteita vuodelle 2020. Yli 50 luottamusjäsenen joukko toivoi muun muassa enemmän valiokuntien välistä yhteistyötä, tiedon jakamista valiokuntien välillä sekä aikaa verkostoitumiselle. Seuraava kaikkien luottamushenkilöiden kokoontuminen on Eloriihessä to 20.8.2020.

Lue lisää

Kauppakamarit: Liikenteen taloudellinen merkitys huomioitava 12-vuotisessa liikennejärjestelmäsuunnitelmassa

Kauppakamarit, mukaan luettuna Rauman kauppakamari, pitävät lausuntokierroksella ollutta 12-vuotiseen liikennejärjestelmäsuunnitelmaan liittyvää liikenne- ja viestintäviraston selvitystä liikennejärjestelmän nykytilasta ja toimintaympäristön muutoksista kattavana. Liikenteen taloudellinen merkitys ansaitsisi kuitenkin enemmän huomiota selvityksessä.  ​​​​​​​

Lue lisää

Urastartti-messuilta ratkaisuja työvoimatarpeisiin

Satakunnan suurin rekrytointimessu Urastartti järjestetään tiistaina 11.2.2020 klo 9-15 Raumalla Kivikylän Areenalla. Urastartti on vakiinnuttanut asemansa talousalueensa merkittävämpänä rekrytointimessuna, messut järjestetään nyt jo kolmannentoista kerran.

Lue lisää